Historian Ystäväin Liitto harjoittaa julkaisutoimintaa. Nykyään tärkein julkaisu on Historiallinen Aikakauskirja, jota liitto kustantaa yhdessä Suomen Historiallisen Seuran kanssa. Historian Ystäväin Liitto on julkaissut myös kirjoja, joissa on ollut esitelmiä, artikkeleita ja historian lähteitä. Liiton omat teossarjat ovat nimeltään Historian Aitta ja Historiallinen Kirjasto.
Historiallinen Aikakauskirja
Historian Ystäväin vanhat jäsentiedotelehdet
avautuvat pdf-muodossa
Historian Ystävä - jäsenlehdykkä oli vuoteen 2016 asti jäsentiedotteemme, jossa kerrottiin liiton toiminnasta ja mielenkiintoisista tapahtumista. Sitä toimitti vuoteen 2011 Jyrki Vesikansa ja sen jälkeen Risto Jussila. Kun vuoden 2017 alusta alkoi Historiallisessa AIkakauslehdessä ilmestyä Historian Ystäväin Liiton kuulumisia - jäsentiedote sivu, päätettiin, ettei Historian Ystävä lehdykkää enää toimita. Tarvittaessa postitetaan jäsenille jäsentiedote e-maililla. Olethan ilmoittanut toimistoon e-mail -osoitteesi!
Historiallinen Aikakauskirja
Historiallinen Aikakauskirja (HAik) on edelleen tärkein suomenkielinen tieteellinen historia-alan julkaisu. Lukemalla sitä, tiedät mitä uusin tutkimus kertoo historiasta!
Lehti tulee jäsenetuna Historian Ystäväin Liiton jäsenille. Jäsenet voivat myös tilata sen lahjaksi jäsenhinnalla - hyvä lahjaidea ajattelevalle ystävälle, jos hän ei vielä ole liitossa jäsen!
Kysy lisää liiton sihteeriltä toimistosta!
Historian Aitta ja Historiallinen Kirjasto
Varsinkin alkuaikoina Historian Ystävät julkaisivat paljon, koska ei ollut suomenkielisiä muiden maiden historioita saatavilla eikä omankaan maan historiaa hyvin tunnettu. Suomen historiantutkimus oli vielä aika alkuvaiheessaan. Nykyisin historiantutkimuksia ja tietokirjoja julkaistaan runsaasti eikä samanlaista sivistämistarvetta kuin itsenäisyyden alussa enää ole. Perustajäsenensä J.K.Paasikiven 150-v.juhlavuoden kunniaksi julkaistiin v. 2020 Historian Aitta sarjassa professori Tuomo Polvisen viisiosaisesta kirjasarjasta Hannu Immosen toimittama yleistajuinen teos: Hirmuisten vuosien valtiomies — J. K. Paasikivi 1870-1959. Painopisteenä ovat Paasikiven pääministerikaudet 1918 sekä 1944-1946 sekä sen jälkeiset kymmenen vuotta tasavallan presidenttinä.
Historian Aitta -julkaisusarja
I Viisi erillistä Helsingissä pidettyä esitelmää J.R. Danielson-Kalmari 2 esitelmää, Väinö Voionmaa, Hannes Ignatius ja Gunnar Sarva)
II Suomen historiaa radiossa 1. (1929)
III ” ” (1930)
IV ” ” (1931)
V. Elämää Suomessa 1800-luvulla (1934)
VI Suomen talonpoikaisluokan ja maatalouden historiaa (1936)
VII historian diktaattorityyppejä (1937)
VIII Karjalan historiaa (1938)
IX Yhteiskunnallisen järjestäytymisen historiaa (1940)
X Käräjäpukareita ja käräjäjuttuja (1945)
XI Pienet kansat maailmanhistoriassa (1951)
XII Historiankirjoitus. Kehityksen pääpiirteet (1953)
XIII Suomalaisen kansanvallan kehitys (1956)
XIV Venäläinen sortokausi Suomessa (1960)
XV Itsenäisen Suomen ulkopolitiikan alkutaival (1962)
XVI Kaksi vuosikymmentä Suomen sisäpolitiikkaa (1919–1939)
XVII Itsenäisen Suomen taloushistoria 1919–1950 (WSOY 1967)
XVIII Rauhanajatus historiassa (1970)
XX Muinaisrunot ja todellisuus (1987)
XXI Suomen varhaiskeskiajan lähteitä (1989)
XXII Seikko Eskola: P.E. Svinhufvud ja nykyaika. Kirjassa myös Eino Jutikkalan Kronikka Svinhufvud-säätiöstä (1999)
XXIII Tuomo Polvinen (Hannu Immonen, toim.): Hirmuisten vuosien valtiomies — J. K. Paasikivi 1870-1959 (2020)
Historiallinen Kirjasto - julkaisusarja
I Yrjö Koskinen, Nuijasota, sen syyt ja tapaukset (1929)
II Yrjö-Koskinen, Suomen kansan historia (1933)
VI S.F. Platonov, Venäjän historia (1933)
VII Sandor Domanoszky, Unkarin historia (1937)
VIII J.E. Salomaa, Pohjois-Amerikan Yhdysvaltain historia (1937)
IX J. Bainville: Ranskan historia (1942)
X Paikallishistoriallisen tutkimuksen opas (1945)
XI G.M. Trevelyan: Englannin historia I (1948)
XII G.M. Trevelyan: Englannin historia II (1948)
XIII Ingvar Andersson: Ruotsin Historia (1950)
XIV Louis Halphen: Johdatus historiantutkimukseen (1951)
XV -Puuttuu
XVI Vilho Niitemaa: Baltian historia (1959)
XVII Gunnar Suolahti: Y.S. Yrjö-Koskisen elämä I, Nuori yrjö Koskinen (1974)
XVIII Rafael Koskimies: Y.S. Yrjö-Koskisen elämä II, Nuijamieheksi luotu (1974)
XIX Rafael Koskimies: Y.S. Yrjö-Koskisen elämä III, Taipuko vai taittua (1974)
XX Seppo Myllyniemi: Suomi sodassa 1939–1945 (Otava 1982)
XXI Johannes Messenius: Suomen, Liivinmaan ja Kuurinmaan vaiheita sekä tuntemattoman tekijän Suomen kronikka (SKS 1988)
XXII Ilkka Herlin (toim.): YYA-Suomi; YYA-sopimus ja Suomi (WSOY 1993)
XXIII Maija Lapola (toim.): Suomi & Pietari (WSOY 1995)